(The previous blog post is in English about my exhibition)
Hei siellä!
Kiva nähdä sinua täällä!
Minulla on näyttely koululla. Näytän tässä blogissa kuvia ja tekstejä näyttelystä, koska koululle ei ole voinut tulla ulkopuolisia tutustumaan näyttelyyni.
VÄRIÄ EPÄVARMAAN MAAILMAAN - METALLIN KOSKETUS 10 VUOTTA
"Tämä näyttely on osa käsityöntekijän ammattitutkintoa.
Valitsin näyttelyyn koruja ja käsitöitä, joita olen vuosien varrella, ja nyt täällä Kankaan Luovalla Kampuksella tehnyt.
Väriä epävarmaan maailmaan, siksi koska toivon värien tuovan iloa harmaaseen ja synkkään, tämänhetkiseen epävarmaan olotilaan maailmassa. Ja Metallin Kosketus -nimen alla olen tehnyt tänä vuonna 10 vuotta koruja, joten yhdistin nämä asiat nyt.
Valmistuin kiviseppä artesaaniksi v.1995. Koulu keskittyi isojen kivien työstämiseen, mutta korujakin tehtiin jonkin verran. Jos tiedätte Kärkistensalmen sillan, olen työharjoitteluaikana sahannut kiviä sen sillan perustuksiin. Kivitöitä en ole ammatikseni koskaan tehnyt.
Sitten pitkä harppaus vuoteen 2010. Silloin silmiini osui eräässä kirjakaupassa Linda Jonesin kirja Ihania Koruja Helmistä ja Metallilangasta. Ja siitä se sitten lähti. Innoistuin metallilangan kieputtelusta todella. Asuin silloin Helsingissä pienessä asunnossa - ja siitä lähtien metallilangat, kaikenlaiset helmet, kivet ja työkalut valtasivat keittiönpöytäni siihen asti, kunnes muutin isompaan asuntoon täällä Jyväskylässä, kotiseudullani. Nyt se sama pöytä on ainoastaan työpöytä.
Tein koruja itselle ja lahjoiksi ja myin niitä jonkin verran myös erilaisissa myyjäisissä. Minulla on myös sivu Etsyssä (tällä hetkellä tauolla).
Toinen englantilainen, Abby Hook, kirjallaan Wirejewelry Masterclass, innosti minua myös yhä enemmän metallilankakorujen tekemiseen.
Youtubesta löysin myös paljon ohjevideoita. Sieltä bongasin Christina Larsenin CSLDesings-metallilankakoruvideot. Häneltä on ilmestynyt myös kirja, nimeltään Kumihimo Wirework Made Easy. Hän tekee metallilankakoruja monilla eri tekniikoilla ja hänen ansiostaan löysin tämän kumihimon, japanilaisen nyörinpunontatekniikan.
Viime vuoden syksyllä -19, aloitin käsityöntekijän ammattitutkinnon opinnot täällä Kankaan Kampuksella. Tämä Kangas oli aikoinaan paperitehdas, jossa isäni oli töissä noin 30 vuotta.
Täällä Kankaalla innostuin ikivanhasta lautanauhatekniikasta, jota olen yhdistänyt jonkin verran tekemiini koruihin ja koristeisiin. Innoistuin myös luovasta kiertotaloudesta ja olen yhdistänyt kierrätysmateriaaleja koruihini.
Osallistuin Luovan Kiertotalous -projektin näyttelyyn minun #MetallinKosketusGoesKiertotalous -korumallistollani.
Ja sitten tuli korona!
Olin jo kiertotalouskoruihin kokeillut yhdistää virkkausta ja virkkaus on tuttua minulle muutenkin vuosikymmenten takaa.
Kun Suomi ja maailma menivät kiinni pandemian vuoksi keväällä - minä aloin virkkaamaan! Rakastuin erilaisten lankojen väreihin ja väriyhdistelmiin!
Sitten löysin Youtubesta virkkausvideota! Opin erilaisia virkkaustekniikoita, joita en aiemmin tuntenut. Tutustuin erityisesti isoäidinneliöihin. Kumma kyllä, ne eivät olleet tuttuja minulle aiemmalta ajalta, kun virkkasin.
Mandaloihin olen tutustunut ensin aikuisten värityskirjojen kautta. Ja nyt sitten innostuin virkatuista ja värikkäistä pyörylöistä.
Löysin myös hauskat ja inspiroivat #JaydaInStiches -videot, jotka kyllä ovat todella pelastaneet paljolti minun korona-ajan.
Pinterest on myös virkkaajan aarreaitta.
Virkkasin ja virkkaan nyt koruja, koristeita ja asusteita.
Ja mandaloita, mm. syntymäpäivälahjaksi, kun vaikkapa ystävä täyttää pyöreitä.
- Mandalat ovat tässä yhteydessä vain värikkäitä, virkattuja ympyröitä
- Metallin Kosketus nimenä tulee siitä kun tykkään metallin tunnusta. Tykkään myös metallisista äänistä, kuten siitä, kun miekka vetäistään huotrastaan
- Mietin Metallin Kosketus -nimen muuttamista, kun aloin enemmän virkkaamaan. Mutta käytänhän siinäkin metallista koukkua ja usein yhdistän koruihin ja koristeisiin metallisia osia. Siitä metallin kosketus.
Paremman ja värikkäämmän huomisen puolesta,
Jaana Mörsky
Ota yhteyttä somessa tai sähköpostilla, jos olet kiinnostunut jostain korusta tai mandalasta:
Instagram: @jkristm
Twitter: @jaanakris
touchofthemetal(at)gmail.com"
Mandala -luettelo |
Piparminttutikkari (isoäidinympyrä) |
Pyrkiä johonkin |
Onhan meillä vielä toivoa, onhan? |
Renkaat pyörii ja pyörii vaan |
Kyllä se sieltä tulee! |
Soluja ja ympyröitä |
Metallilankakorut -luettelo |
Metallilankakorut |
Korvakoruja jaspislohkareella |
Kumihimokorut -luettelo |
Kumihimokorut |
Kiertotalouskorut -luettelo |
#MetallinKosketusGoesKiertotalous |
Lautanauhatekniikalla tehty ranneke hamppulangasta ja Dorset nappi, kierrätysmetallirengas |
Virkatut korut -luettelo |
Virkatut korut |
Virkattu Isoäidinneliö-korusetti, virkattu ja kovetettu kaulakoru ja virkattu rannekoru, puuvillalanka, akaattihelmiä, lasihelmiä, kullanvärinen sydänlukko |
Virkattu rannekoru, puuvillalanka, kierrätysmetallirengas ja Dorset nappi |
Virkatut korvakorut, puuvillalanka, kullanvärinen metallilanka ja korvakorukoukut, kierrätysmetallirenkaat |
Virkatut korvakorut (isoäidinsuorakaide-malli), puuvillalanka, hopeoitu metallilanka, ametistihelmet |
Virkattu sormus (isoäidinsuorakaide-malli), puuvillalanka |
Isoäidinneliöt -näyttelyteksti |
Kiitos, kun kävit näyttelyssäni!
Toivottavasti tykkäsit!
Laita kysymystä tai kommenttia tuonne alas kommettikenttään, jos siltä tuntuu. Voit myös jakaa blogia.
Olen iloinen kaikesta palautteesta!
Pysytään kaikki turvassa ja terveenä!
Kaikkea hyvää!
Toivoo, Jaana
No comments:
Post a Comment